Hallitusohjelma tuo kunnille uusia tehtäviä - Kuntaliitto laski alustavat hintalaput
5.6.2019 11:45:12 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Kuntatalouden kannalta positiivista on pitäytyminen aiemmissa kehyslinjauksissa, jotka palauttavat kuntiin vajaat miljardi euroa. Valtionosuudet kasvavat muun muassa kilpailukykysopimukseen liittyvien vähennysten ja indeksitarkastusten päättymisen vuoksi. Kuntataloudessa on kuitenkin toinen miljardin euron tasapainottamisurakka, jolla vastataan ikäsidonnaisten menojen ja investointien kasvuun.
Lisätaakkaa valtiolle aiheuttaa uusien tehtävien tuomien kustannusten kompensointi. Valtio on luvannut kompensoida uudet tehtävät täysimääräisesti kuntien valtionosuuksia korottamalla tai poistamalla muita tehtäviä tai velvoitteita.
Uusien tehtävien kustannuksia ei kuitenkaan ole vielä selvitetty. Kuntaliiton alustavien laskelmien mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät uudet tehtävät, esimerkiksi vanhusten hoivan hoitajamitoitus, hoitotakuun kiristäminen ja tuhat uutta lääkäriä, maksaisivat kunnille noin 450 miljoonaa euroa. Tämä on noin 180 miljoonaa euroa enemmän kuin hallitusohjelmassa on arvioitu.
Osaamiseen ja sivistykseen liittyvät tehtävät, muun muassa oppivelvollisuusiän nostaminen, lukiokoulutuksen yksikköhinnan nostaminen ja subjektiivinen varhaiskasvatus, maksaisivat hallitusohjelman arvion mukaan noin 201,5 miljoonaa. Lopulliset kustannukset riippuvat toteutustavasta.
Työllisyyspalvelujen järjestäminen kunnille
Kuntien näkökulmasta positiivista kehitystä tapahtuu etenkin työllisyyspalveluissa ja liikenneinfrassa. Hallitusohjelma lupaa, että kunnat saavat vahvemman roolin työllisyyspalvelujen järjestämisessä. Kunnat voivat jatkossa järjestää ja toteuttaa työllisyyspalveluja itse tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa.
Perusväylänpitoon on Kuntaliiton ja kuntien toiveiden mukaisesti tulossa vuosittainen 300 miljoonan euron tasokorotus. Myös Maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksia jatketaan, laajennetaan uusille seuduille ja niiden pitkäjänteisyyttä lisätään.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen on hallitusohjelmassa päätetty koota kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille. Kuntaliitto toivoo, että kuntia kuullaan riittävästi muutoksen edetessä ja että sote-uudistukseen liittyvä rahoitusvalmistelu aloitetaan välittömästi.
Lisätietoja:
Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907
Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-Klemettitiedottaja
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiMediapuhelin toimittajille arkisin klo 9-15 Medietjänstnummer för journalister vardagar kl. 9-15: 050 340 9977Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Kuntaliitto / Finlands KommunförbundKuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunerna har effektiviserat planläggningen och behandlingen av bygglov – ökade skyldigheter i lagstiftningen väcker oro10.6.2026 14:35:20 EEST | Pressmeddelande
I sitt meddelanden 29 maj 2026 informerade branschorganisationen Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry om en ny modell för uppföljning som synliggör behandlingstiderna inom detaljplanläggningen och bygglovsansökan i tio städer. Rakli bjöd in Kommunförbundet 2025 för att tillsammans med städerna medverka till utvecklingen av modellen. Utredningen visar att kommunerna framgångsrikt har utvecklat sin planläggnings- och bygglovsverksamhet, trots att lagstiftningen har medfört ökade krav på både innehåll och processer.
Kunnat ovat tehostaneet kaavoitusta ja rakennuslupien käsittelyä – lainsäädännön lisääntyvät velvoitteet herättävät huolta10.6.2026 14:33:32 EEST | Tiedote
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry tiedotti 29.5.2026 uudesta seurantamallistaan, joka avaa asemakaavoituksen ja rakentamislupien kestoja kymmenessä kaupungissa. Rakli kutsui Kuntaliiton mukaan yhteiskehittämään tätä mallia vuonna 2025, yhdessä kaupunkien kanssa. Selvityksestä käy ilmi, että kunnat ovat kehittäneet toimintaansa kaavoituksessa ja rakennusluvissa hyvin, vaikka lainsäädäntö on lisännyt sisältö- ja prosessivaatimuksia.
Kuntaliitto julkaisi toimintaohjeen droonien ja muiden vakavien vaaratilanteiden varalle4.6.2026 13:27:36 EEST | Tiedote
Kuntaliitto julkaisi tänään 4.6.2026 ohjeen kunnille ja kaupungeille siitä, miten vakaviin vaaratilanteisiin kuten drooniuhkiin tulee varautua ja miten tilanteissa olisi hyvä toimia. Ohjeistuksen mukaan erilaiset vaaratilanteet tulisi luokitella uhkatason mukaan, jotta kunnassa on selvää, miten ihmisille kriittiset palvelut sekä viestintä hoidetaan erilaisissa tilanteissa, ja miten huolehditaan kuntalaisten turvallisuudesta.
Eurooppalaiset paikallis- ja aluejohtajat kokoontuvat Rovaniemelle keskustelemaan varautumisesta, resilienssistä ja EU:n tulevasta budjetista3.6.2026 09:25:14 EEST | Tiedote
Euroopan kuntien ja alueiden neuvosto (CEMR) kokoaa yli sata kaupunginjohtajaa, alueellista päättäjää ja kansallisten kuntaliittojen edustajaa eri puolilta Eurooppaa johtajien huippukokoukseen Rovaniemelle 4.–5.6.2026. Keskusteluissa käsitellään varautumista, EU:n tulevaa budjettia, paikallishallintojen globaalia roolia, kestävää kehitystä sekä ilmastotoimia.
Den nya bygglagen misslyckades med att underlätta byggandet – sätter press på byggnadstillsynen i kommunerna1.6.2026 13:14:18 EEST | Pressmeddelande
Bygglagen som trädde i kraft den 1 januari 2025 har gjort arbetet inom kommunernas byggnadstillsyn mer krävande än tidigare, trots att målet med reformen var att göra byggandet smidigare. Kommunförbundet offentliggjorde 1.6.2026 en utredning (på finska) om nuläget inom byggnadstillsynen och om den nya lagstiftningens konsekvenser för kommunernas byggnadstillsyn. Utredningen bygger på en enkät som besvarades av 253 kommuner, dvs. 87 procent av kommunerna på det finländska fastlandet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme